Flybe to fly part of AY's European network
Sorry, in Finnish only
Finnairin kumppaniksi Euroopan-lennoissa tuleekin englantilainen Flybe. Se alkaa operoida kahtatoista Finnairin Embraer 190 -konetta.
Myös Flyben hoitoon siirtyvien reittien lentäjät ja matkustamohenkilöstö siirtyisivät Flyben palvelukseen, ellei neuvotteluissa muuta sovita, Finnair kertoi tiedotteessaan.
Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen mukaan nyt tehty aiesopimus kattaa noin kolmanneksen Finnairin Euroopan-lennoista. Flyben on määrä alkaa lentää niitä lokakuusta lähtien.
Vehviläinen arvioi, että asiakkaan näkökulmasta muutos on "lähes huomaamaton".
Finnair ja Flybe perustivat jo viime vuonna Flybe Nordic -yhtiön, josta Flybe omistaa 60 ja Finnair 40 prosenttia. Flybe on tähän mennessä operoinut Finnairin sopimuslentoja yhteensä kahdeksalla koneella.
Finnair kertoi jo helmikuussa, että etsii kumppania tappiollisen Euroopan-liikenteen hoitoon. Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että Finnair olisi sopinut Euroopan-lentojen hoidosta Norwegianin kanssa.
Finnairin tiedotteen mukaan eri vaihtoehtoja selvitetään edelleen ja uusien kumppanuuksien muodostaminen on yhä mahdollista.
In short - from October Flybe will operate AY's 12 Embraer planes, about a third of AY's European network. Crew will also transfer to Flybe.
According to Vehviläinen customers will hardly notice the change. [OW earning/burning??]
===
I have bad vibes - there must be some reason FlyBe is known in the UK as FlyMaybe